On tärkeää merkitä lähdeviittaukset, olipa kyse sitten painetusta tai elektronisesta julkaisusta. Esseetä tms. kirjallista työtä kirjoitettaessa täytyy pystyä erottamaan toisistaan omat ja muiden tuotokset. Jos ajatus tai idea on jonkun muun keksimä, hänen kuuluu saada siitä tunnustus. Toisten ajatusten esittäminen lähdettä mainitsematta on plagiointia. Kun siis kirjallisessa työssä viitataan toisten kirjoittamiin teksteihin, on siinä myös mainittava, mistä alkuperäinen tieto on peräisin.
Työn lukijan täytyy myös pystyä jäljittämään käytetyt julkaisut. Esimerkiksi tutkielman tarkastajan on pystyttävä tarkastamaan kirjallisessa työssä esitettyjen väitteiden paikkansapitävyys ja alkuperäisten lähteiden olemassaolo.
Lähteisiin viittaaminen muodostuu kahdesta osasta, lähdeviitteestä (tekstiviitteestä) ja lähdeluettelosta (kirjallisuusluettelosta). Lähdeviite ohjaa kirjallisen työn lopussa olevaan lähdeluetteloon, jossa käytetystä julkaisusta on tarkat bibliografiset tiedot. Lähdeviitteen ja lähdeluettelon tietojen täytyy vastata tarkasti toisiaan, jotta tekstissä mainittu lähde löytyy lähdeluettelosta helposti.
Lähdeluetteloon merkitään vain ne julkaisut, joita kirjoittaja on käyttänyt työssään ja joihin hän on tekstissä viitannut. Lähdeluetteloon ei siis merkitä esim. sellaisia julkaisuja, joita kirjoittaja itse ei ole lukenut, mutta niihin on viitattu kirjoittajan lukemissa julkaisuissa. Lähdeluetteloon ei myöskään merkitä julkaisuja, joita kirjoittaja on lukenut, mutta ei ole niihin viitannut tekstissään.
Lähdeviitteiden merkitsemistapa vaihtelee tieteenaloittain, tieteellisestä laitoksesta tai julkaisusta riippuen. Kirjoittajan on aina tarkistettava, että lähdeviitteet ja lähdeluettelo noudattavat sen yhteisön tai julkaisun käytänteitä, jolle kirjoitus on aiottu. Riippumatta siitä, mitä ohjeita kirjoittaja noudattaa, tärkeää on, että merkintätavat ovat kirjoituksessa johdomukaiset ja että viitetiedot ovat selkeitä, riittäviä ja yksiselitteisiä.
Painettuja lähteitä käytettäessä lähdeluettelossa on ilmoitettava kirjasta tekijä, julkaisuvuosi, nimeke, kustannuspaikka ja kustantaja. Esimerkki: Feldman, T. 1997. An introduction to digital media. London: Routledge. Lehtiartikkelista lähdeluetteloon merkitään tekijä, julkaisuvuosi, artikkelin nimi, lehden nimi, volyymi (=vuosikerta), numero ja sivut. Esimerkki: Sipilä, Juhani 2005. Lukemiseen pakottava näkemys. Hiidenkivi 12(4), 46.
Viittaaminen sähköisiin julkaisuihin tapahtuu samoin kuin painettuihinkin. Niihin on lisäksi ilmoitettava viittaamisen ajankohta, saatavuus tai verkko-osoite (URL).
Viitteidenhallintaohjelmalla voi
Viitteidenhallintaohjelma nopeuttaa oleellisesti tutkimuksen tekoa, koska aikaa vievät lähdeluettelot syntyvät hetkessä, viitemerkinnät tekstin joukossa ja uudelleenmuotoilut eri käyttötarkoituksiin ovat yksinkertaisia. Viitteidenhallintaohjelma kannattaa ottaa käyttöön heti tiedonhaun alussa ja siirtää sinne tiedonhaun edetessä löydetyt, relevantit viitteet. Viitteitä voi järjestellä kansioihin käyttötarkoituksen mukaan. Myöhemmin voi halutessaan poistaa tarpeettomia, esim. kaksoiskappaleita.
Viitteiden hallintaan on käytettävissä useita erilaisia ohjelmia. Useita vuosia Lapin yliopistossa käytössä olleen RefWorks-viitteidenhallintaohjelman käyttöoikeus loppui Lapin yliopistossa 31.3.2022 sopimusoikeudellisista syistä. RefWorksin sijasta voit ottaa käyttöön esim. Mendeley-ohjelman
Mendeley viitteidenhallintaohjelma on vapaasti verkossa ja sitä voi käyttää sekä nettiselaimen että omalle koneelle asennettavan käyttöliittymän kautta.
Tee itsellesi Mendeley-tili, katso ohje
Tiedontarvitsijan on osattava arvioida saamansa tiedon arvo. Tiedonlähteitä kannattaa verrata toisiinsa, eikä mitään varmana esitettyä tietoa tule niellä kritiikittömästi. Arvioinnissa tulee huomioida mm.
Tarvittaessa on tehtävä uusi haku! Hakusanoja kannattaa muutella. Hakua voi supistaa lisäämällä rajaavia hakutermejä AND-operaattorilla tai laajentaa lisäämällä vaihtoehtoisia hakutermejä OR-operaattorilla.
Internetissä julkaiseminen on edullista ja helppoa. Kuka tahansa voi julkaista materiaalia esimerkiksi hypertekstisivujen muodossa. Internet ei ole vielä saavuttanut kirjallisuuden statusta tieteellisenä tiedonlähteenä. Internetissä olevaa tietoa ei valvota, kuten painettua tieteellistä kirjallisuutta, joten sieltä löytyy myös epäluotettavaa materiaalia. Informaation arviointi onkin tärkeää haettaessa tietoa Internetistä. Erityisesti on hyvä selvittää:
Käytettäessä internetin sisältämää informaatiota ongelmana on myös tietolähteen pysyvyys. WWW-sivujen Internet-osoite tai sisältö voi muuttua milloin tahansa. Tämä on syytä huomioida käytettäessä Internetin sisältämää materiaalia esimerkiksi seminaaritöiden lähdeaineistona. Tekijänoikeus pätee myös Internetissä ja siksi myös Internet-lähteet on merkittävä lähdeluetteloon.
Eettisissä kysymyksissä tarkastellaan onko jokin asia oikein vai väärin. Kirjallisten töiden tekemiseen liittyy usein eettisiä ongelmia, ja kirjoittajan täytyy ratkaista miten ne vaikuttavat työhön. Tutkimustyössä aiheen valitseminenkin on eettinen ratkaisu. Valinnan aikana mietitään, kenen ehdoilla tutkimusaihe valitaan ja miksi tutkimus tehdään. Tutkimuksen kohteena ovat usein henkilöt. Henkilöiden suostumuksen hankkiminen, heille annettava informaatio, osallistumisen riskit ja luottamuksellisuus nousevat eettisiksi kysymyksiksi. Esimerkiksi henkilöiden täytyy olla riittävän perehtyneitä tutkimukseen, jotta he voivat tehdä päätöksen suostumuksensa antamisesta.
Tutkimustyössä on vältettävä epärehellisyyttä. Plagiointi (myös omien tutkimusten), toisten tutkijoiden osuuden vähättely, tulosten harhaanjohtava esittäminen, tulosten yleistäminen kritiikittömästi, harhaanjohtava tai puutteellinen raportointi sekä määrärahojen väärä käyttö ovat eettisesti väärin, ja näitä seikkoja on tarkkailtava tutkimustyön eri vaiheissa. Luotettavuus ja rehellisyys kulkevat tutkimustyössä käsi kädessä.
Käytä monipuolisesti eri tiedonlähteitä ja ota huomioon myös lähdekritiikki!