Siirry pääsisältöön

Tieteellisen tiedonhankinnan opas

Viittauskäytännöt

Lähteisiin viittaamisen tarkoituksena on antaa lukijalle riittävät tiedot tunnistaa ja löytää julkaisu, johon kirjoituksessa viitataan. Lähteisiin viittaamisen avulla lukija (esim. tutkielman tarkastaja) voi tarkistaa julkaisun väitteiden tukena käytettyjen perusteluiden paikkansapitävyyden. Lisäksi viitteillä annetaan tunnustus sille, jolle tunnustus kuuluu eli kirjoittaja ilmoittaa, mistä hän on saanut julkaisuunsa muun kuin itse tuottamansa tekstin.

Lähteisiin viittaaminen muodostuu kahdesta osasta:

  • lähdeviitteestä (tekstiviitteestä)
  • lähdeluettelosta (kirjallisuusluettelosta)

Lähdeviite ohjaa julkaisun lopussa olevaan lähdeluetteloon, jossa käytetystä julkaisusta on tarkat bibliografiset tiedot. Lähdeviitteen ja lähdeluettelon tietojen täytyy vastata tarkasti toisiaan, jotta tekstissä mainittu lähde löytyy lähdeluettelosta helposti.

Lähdeviitteiden merkitsemistapa vaihtelee tieteenaloittain, tieteellisestä laitoksesta tai julkaisusta riippuen. Kirjoittajan on aina tarkistettava, että lähdeviitteet ja lähdeluettelo noudattavat sen yhteisön tai julkaisun käytänteitä, jolle kirjoitus on aiottu.

Ohjeita lähdeviittauksiin:

Esimerkkejä lähdeluettelosta, soveltaen APA 7 -viittaustyyliä (CC BY 4.0 Oulun yliopiston kirjasto)

Kun viitataan kirjaan, lähdeluetteloon merkitään seuraavat bibliografiset tiedot:

  • Tekijän tai toimittajan nimi
    • toimittajan nimen perään merkitään (toim.) 
    • tekijän ollessa yhteisö vastuuyhteisön nimi esitetään samassa muodossa kuin se esiintyy julkaisussa, pääyhteisö merkitään ennen alayhteisöä
    • henkilö- tai yhteisötekijän puuttuessa viitteeseen merkitään ensimmäiseksi teoksen nimi
  • Teoksen julkaisuvuosi, julkaisuvuoden puuttuessa merkitään copyright-vuosi tai (julkaisuaika tuntematon)
  • Teoksen nimi kursiivilla
  • Painos merkitään aina, kun kyseessä on muu kuin ensimmäinen painos
    • merkitään siinä muodossa kuin se julkaisussa esiintyy
  • Julkaisusarja, jos teos on ilmestynyt sarjassa: Peltola, M., Keskitalo, P., Äärelä, R. & Aikio, A. (2019). Saamelainen varhaiskasvatus nyt: Arvot, käytänteet ja osallisuus arjessa. (Acta Universitatis Ouluensis, F, Scripta academica, 13). Oulun yliopisto.
  • Kustantaja​
  • E-kirjoihin merkitään DOI tai URL
    • Jos e-kirjalla ei ole DOI-tunnistetta ja se on haettu tietokannasta, lopeta viitemerkintä kustantajan nimeen, tietokannan linkkiä ei lisätä

Bennett, D. (2005). The art of precast concrete: Colour, texture, expression. Birkhäuser. https://doi.org/10.1007/3-7643-7668-6

Ympäristöministeriö. (2016). Eläköön lähiö!: 22 reseptiä lähiöelämään. Ympäristöministeriö.

Meikäläinen, M. & Virtanen, V. (2020). Kirjan nimeke. Kustantaja. https://doi.org/xxxx

Meikäläinen, M. (2020). Kirjan nimeke. Kustantaja. http://www.xxxxxx

Meikäläinen, M. (toim.). (2020). Toimitetun teoksen nimeke. Kustantaja.

Oikeustieteessä on käytössä "Viittaaminen kotimaisissa oikeustieteellisissä julkaisuissa" -suositus. 

Toimitetun teoksen artikkeli:

Merchant, G. (2017). Hands, Fingers and iPads. Teoksessa C. Burnett, G. Merchant, A. Simpson & M. Walsh (toim.), The Case of the iPad: Mobile literacies in education (s. 245–256). Springer.

Merchant, G. = artikkelin tekijä
(2017) = julkaisuvuosi
Hands, Fingers and iPads = artikkelin nimeke
C. Burnett, G. Merchant, A. Simpson & M. Walsh = toimittajat
The Case of the iPad: Mobile literacies in education = kirjan nimeke kursiivilla
(s. 245–256) = artikkelin sivut
Springer = kustantaja

Merkintätapa vaihtelee jonkin verran riippuen siitä, sisältyykö artikkeli aikakauslehteen vai kokoomateokseen.

  • Tekijöiden nimet (enintään 20 tekijää, jos tekijöitä on enemmän, niin merkitään ensimmäiset 19 tekijää, ... , viimeinen tekijä)
  • esim.;  McDuff, C., Smith, J., Kensington, K., Jones, S., Coughlan, S., Bortolin, L., Witte, M., Scott, A., Newport, A., Jensen, K., Wutzler, J., van Staden, I., McLean, J., Bergsma, G., Dowman, B., Petrie, K., Higgens, D., McCloud, R., Jessop, L., ... Duncan, P. (2017). An introduction to quantitative analysis in finance. Houghton.
  • Julkaisuvuosi
  • Painossa olevista julkaisuista merkitään painossa (in print, in press), käsikirjoituksista käsikirjoitus (manuscript)
  • Artikkelin nimi
  • Tiedot lehdestä tai julkaisusta, jossa artikkeli on kursiivilla, myös sitä seuraava pikku ja vuosikerran numero.
  • kirja-artikkeleista mainitaan teos, josta artikkeli on otettu merkinnällä "Teoksessa" 
  • Kausijulkaisusta merkitään vuosikerta ja numero
  • Sivut, joilla artikkeli on

 

Lehtiartikkeli:

Herbst-Damm, K. L. & Kulik, J. A. (2005). Volunteer support, marital status, and the survival times of terminally ill patients. Health Psychology, 24(2), 225–229. https://doi.org/10.1037/0278-6133.24.2.225 

Artikkeli toimitetussa teoksessa:

Merchant, G. (2017). Hands, Fingers and iPads. Teoksessa C. Burnett, G. Merchant, A. Simpson & M. Walsh (toim.), The Case of the iPad: Mobile literacies in education (s. 245–256). Springer.

Lehtiartikkeli, jossa enemmän kuin 21 kirjoittajaa:

Wiskunde, B., Arslan, M., Fischer, P., Nowak, L., Van den Berg, O., Coetzee, L., Juárez, U., Riyaziyyat, E., Wang, C., Zhang, I., Li, P., Yang, R., Kumar, B., Xu, A., Martinez, R., McIntosh, V., Ibáñez, L. M., Mäkinen, G., Virtanen, E., ... Kovács, A. (2019). Indie pop rocks mathematics: Twenty One Pilots, Nicolas Bourbaki, and the empty set. Journal of Improbable Mathematics, 27(1), 1935–1968. https://doi.org/10.0000/3mp7y-537

Lehtiartikkeli ilman doi-numeroa:

Sillick, T. J. & Schutte, N. S. (2006). Emotional intelligence and self-esteem mediate between perceived early parental love and adult happiness. Sensoria: A Journal of Mind, Brain & Culture, 2(2), 38–48. http://ojs.lib.swin.edu.au/index.php/ejap

Light, M. A. & Light, I. H. (2008). The geographic expansion of Mexican immigration in the United States and its implications for local law enforcement. Law Enforcement Executive Forum Journal 8(1), 73–82.

Painossa:

Woods, R. K. (painossa). Technique for myocardial protection in pulmonary atresia intact ventricular septum. The Journal of Thoracic and Cardiovascular Surgery.

Valmisteilla:

Tekijä, T. (vuosi). Käsikirjoituksen nimeke [käsikirjoitus valmisteilla].

Hyväksytty julkaistavaksi:

Tekijä, T. (vuosi). Käsikirjoituksen nimeke [käsikirjoitus hyväksytty julkaistavaksi].

Merkitään tekijä, julkaisuaika, otsikko ja julkaisukanava.

  • julkaistut opinnäyteet:
    • Huczkowski, S. (2024) Kognitiiviset vinoumat palvelumuotoilun päätöksenteossa. [pro gradu -työ, Lapin yliopisto.]. LAUDA Lapin yliopiston julkaisuarkisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024081264488
    • Pekola, S. (2024). Rajaton raja: Oikeushistoriallinen tutkimus Tornionlaakson rajasta vuodesta 1809 nykyaikaan. (Acta electronica Universitatis Lapponiensis, 379) [väitöskirja, Lapin yliopisto]. LAUDA Lapin yliopiston julkaisuarkisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-422-5
  • julkaisemattomat opinnäytteet:
    • Tekijä, T. (vuosi). Nimeke [julkaisematon väitöskirja/julkaisematon pro gradu -työ/julkaisematon opinnäyte]. Yliopiston/Oppilaitoksen nimi.

Tekstissä

Lakitekstiin viitattaessa ilmoitetaan lain virallinen lyhenne (joka on määriteltävä, kun se esiintyy tekstissä ensimmäistä kertaa), luku, pykälä ja momentti.
Esim. (KPL 3:9.2 §)

Säädöslyhenteiden kirjoitusasun voi tarkistaa Finlex- tai Edilex -tietokannoista tai Suomen laki -teoksista tai Suomen säädöskokoelmasta, esim. Edilex: säädösten lyhenteet ja vakiintuneen nimet

Lähdeluettelossa

Kirjanpitolaki 30.12.1997/1336.

Kokouksen esitelmät julkaistaan usein kirjana tai kausijulkaisussa. Jos varsinaista kokousjulkaisua ei ole, kerrotaan tekijöiden, konferenssin ajankohdan ja esityksen nimen lisäksi esityksen tyyppi hakasulkeissa sekä kokouksen nimi ja paikka. Esityksen tyypin kuvailuun ei ole olemassa tiettyä terminologiaa.

Kokouksen esitelmät julkaistaan usein kirjana tai kausijulkaisussa. Jos varsinaista kokousjulkaisua ei ole, kerrotaan tekijöiden, konferenssin ajankohdan ja esityksen nimen lisäksi esityksen tyyppi hakasulkeissa sekä kokouksen nimi ja paikka. Esityksen tyypin kuvailuun ei ole olemassa tiettyä terminologiaa.


Kokousjulkaisu:

Fahrenberg, U., Jipsen, P. & Winter, M. (toim.). (2020). Lecture notes in computer science: Vol. 12062. Relational and Algebraic Methods in Computer Science: 18th International Conference, RAMiCS 2020, Palaiseau, France, April 8–11, 2020, Proceedings. Springer Nature. https://doi.org/10.1007/978-3-642-21070-9

   

Artikkeli kokousjulkaisussa:

Katz, I., Gabayan, K. & Aghajan, H. (2007). A multi-touch surface using multiple cameras. Teoksessa J. Blanc-Talon, W. Philips, D. Popescu & P. Scheunders (toim.), Lecture notes in Computer Science: Vol 4678. Advanced concepts for Intelligent Vision Systems (s. 97–108). Springer. https://doi.org/10.1007/978-3-540-74607-2_9

 

Artikkeli kausijulkaisussa:

Rönkkö, T., Kuuluvainen, H., Karjalainen, P., Keskinen, J., Saukko, E., Järvinen, A., Silvennoinen, H., Rostedt, A., Olin, M., Yli-Ojanperä, J., Dal Maso, M., Hillamo, R., Timonen, H. J., Saarikoski, S., Niemi, J. V., Kousa, A., Pirjola, L. & Nousiainen, P. (2017). Traffic is a major source of atmospheric nanocluster aerosol. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 114(29), 7549–7554. https://doi.org/10.1073/pnas.1700830114

 

Julkaistu muualla:

Viitanen, K. & Reiman, T. (25.–29.6.2017). Building an adaptive safety culture in a nuclear construction project - insights to safety practitioners [konferenssiesitelmä].7th Resilience Engineering International Symposium, Liège, Belgium. http://www.resilience-engineering-association.org/resources/symposium-papers/2017-liege-luik-b/


Kokousjulkaisu:

Fahrenberg, U., Jipsen, P. & Winter, M. (toim.). (2020). Lecture notes in computer science: Vol. 12062. Relational and Algebraic Methods in Computer Science: 18th International Conference, RAMiCS 2020, Palaiseau, France, April 8–11, 2020, Proceedings. Springer Nature. https://doi.org/10.1007/978-3-642-21070-9

   

Artikkeli kokousjulkaisussa:

Katz, I., Gabayan, K. & Aghajan, H. (2007). A multi-touch surface using multiple cameras. Teoksessa J. Blanc-Talon, W. Philips, D. Popescu & P. Scheunders (toim.), Lecture notes in Computer Science: Vol 4678. Advanced concepts for Intelligent Vision Systems (s. 97–108). Springer. https://doi.org/10.1007/978-3-540-74607-2_9

 

Artikkeli kausijulkaisussa:

Rönkkö, T., Kuuluvainen, H., Karjalainen, P., Keskinen, J., Saukko, E., Järvinen, A., Silvennoinen, H., Rostedt, A., Olin, M., Yli-Ojanperä, J., Dal Maso, M., Hillamo, R., Timonen, H. J., Saarikoski, S., Niemi, J. V., Kousa, A., Pirjola, L. & Nousiainen, P. (2017). Traffic is a major source of atmospheric nanocluster aerosol. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 114(29), 7549–7554. https://doi.org/10.1073/pnas.1700830114

 

Julkaistu muualla:

Viitanen, K. & Reiman, T. (25.–29.6.2017). Building an adaptive safety culture in a nuclear construction project - insights to safety practitioners [konferenssiesitelmä].7th Resilience Engineering International Symposium, Liège, Belgium. http://www.resilience-engineering-association.org/resources/symposium-papers/2017-liege-luik-b/

Kun käytät lähteenä elektronista aineistoa, lähdeluettelossa on bibliografisten tietojen lisäksi linkki aineistoon. Jätä linkki aktiiviseksi, jos työ julkaistaan verkossa. Tarkista, että linkit toimivat!

  • Jos mahdollista, käytä pysyvään tunnukseen perustuvaa linkkiä, esim. DOI, URN, Handle, tai ns. kestolinkki (permalink).
    • DOI:sta tehdään linkki: https://doi.org/[DOI-tunniste].
    • DOI:n voi selvittää esimerkiksi Crossref-palvelusta.
  • Linkki verkkoarkiston, esim. Internet Archive, versioon.
  • URL-osoite.

 

Blogiartikkeli
Aivelo, T. (20.4.2020). Koronavirus leviää superherkästi [blogikirjoitus]. Kaiken takana on loinen. https://www.tiede.fi/blogit/kaiken-takana-loinen/koronavirus-superleviaa-herkasti

  • blogin nimi kursiivilla

 
Elektroninen artikkeli
Hakala, J. (2017). E-viittaamisen ihanuus ja kurjuus. Informaatiotutkimus, 36(2), s. 77–85. https://doi.org/10.23978/inf.65190

Artikkeli preprint-arkistossa
Li, S. P. D. & Bonner, M. F. (2021). Tuning in scene-preferring cortex for mid-level visual features gives rise to selectivity across multiple levels of stimulus complexity. BioRxiv. https://doi.org/10.1101/2021.09.24.461733

Tutkimusaineistot
Koivisto, T. (2018). Loton miljoonavoitot Suomessa 1971–2018 [tutkimusdata]. Avoindata.fi. https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/loton-miljoonavoitot

Oulun kaupunki (2020). Oulun Sinfonian tilastoja [tutkimusdata]. Avoindata.fi. https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/oulun-sinfonian-tilastoja

Dhruvil, D. (2021). Spotify "Top 200" Songs (Version 4) [datasetti]. Kaggle. https://doi.org/10.34740/KAGGLE/DS/1265407

Davies, M. (2008). Corpus of Contemporary American English  (2017H1; Kielipankin ladattava versio) [tekstikorpus].  Kielipankki. http://urn.fi/urn:nbn:fi:lb-2017061923

  • aineiston nimi kursiivilla, numero- ja versiotiedot sulkuihin erotettuna toisistaan puolipisteellä, hakasuluissa oleva määre vapaamuotoinen, lähde-elementiksi julkaisija

 
Www-sivu
Suomen Pankki. (julkaisuaika tuntematon). Valuuttakurssit. Haettu 15.4.2021 osoitteesta https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/valuuttakurssit/ 

  • päivittyvä www-sivu, merkitään haettu-päivämäärä 

 
Yhdistyneet kansakunnat. (7.4.2021). On aika taata terveydenhoito kaikille. https://unric.org/fi/on-aika-taata-terveydenhoito-kaikille
 

Suuri valiokunta. (24.3.2021). Suuri valiokunta keskusteli pääministerin kanssa rokotehankinnoista ja digitaalisesta siirtymästä. Eduskunta. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/suuri-valiokunta-keskusteli-paaministerin-kanssa-rokotehankinnoista-ja-digitaalisesta-siirtymasta.aspx

  • organisaatiotekijä (=suuri valiokunta), pääorganisaatio (=eduskunta) merkitään lähdetietoihin nimekkeen jälkeen

 
Welling, A. (9.4.2021). Lääkärit uupuneet koronan keskellä. Yle Uutiset | yle.fi. https://yle.fi/uutiset/3-11875895

  • yksittäinen www-sivu uutissivustolla, tekijä tiedossa

 
Keskitalo, K. (15.4.2021). Kai­nuus­sa käyn­nis­tyi kak­si­vuo­ti­nen vie­ras­la­ji­han­ke – tor­jut­ta­vi­na lajeina muun muassa jät­ti­pal­sa­mi ja kurt­tu­ruu­su. Kaleva. https://www.kaleva.fi/kainuussa-kaynnistyi-kaksivuotinen-vieraslajihanke/352216

  • artikikeli sanomalehden www-sivulla

 

Tekoälyn tuottama teksti
OpenAI. (2023). ChatGPT (14.3. versio) [kielimalli]. https://chat.openai.com/chat

 

Lähteet listataan aakkosjärjestyksessä. Jos usealla lähteellä on sama tekijä, vanhempi lähde tulee lähdeluetteloon ensin.

Jos samalla  tekijällä on useita viitteitä samalta vuodelta, järjestetään lähteet aakkosjärjestykseen lisäämällä vuosiluvun perään kirjaimia: esim. Virtanen, V. (2022a), Virtanen, V. (2022b).

Artikkelit, jotka esiintyvät vieraskielisten kirjojen, lehtien tai yhteisötekijöiden nimissä, jätetään aakkostuksessa huomioimatta.

Lähteet

Aliev, M. R. & Watson, J. (1985). Higher-order effects in the vibration-rotation spectra of semirigid molecules. Teoksessa K. N. Rao (toim.), Molecular spectroscopy: Modern research (s. 1–67). Academic Press.

HART Communication Foundation. (22.11.2009). Wireless hart. http://www.hartcomm.org/

McDuff, C., Smith, J., Kensington, K., Jones, S., Coughlan, S., Bortolin, L., Witte, M., Scott, A., Newport, A., Jensen, K., Wutzler, J., van Staden, I., McLean, J., Bergsma, G., Dowman, B., Petrie, K., Higgens, D., McCloud, R., Jessop, L., ... Duncan, P. (2017). An introduction to quantitative analysis in finance. Houghton.

Mitra, S. K. (1991). Some unconventional signal processing applications of multirate techniques. Proceedings - IEEE International Symposium on Circuits and Systems 1, 13–16.

Paulson, M. (1992). Basement membrane proteins: Structure, assembly, and cellular interactions. Critical Reviews in Biochemistry and Molecular Biology, 27(1–2), 93–127. https://doi.org/10.3109/10409239209082560

Paulsson, M., Saladin, K. & Landwehr, R. (1988). Binding of Ca2+ influences susceptibility of laminin to proteolytic digestion and interactions between domain-specific laminin fragments. European Journal of Biochemistry, 177(3), 477–481. https://doi.org/10.1111/j.1432-1033.1988.tb14396.x

Royal Mardsen Hospital Bone-Marrow Transplantation Team. (1977). Failure of syngeneic bone-marrow graft without preconditioning in post-hepatitis marrow aplasia. Lancet, 310(8041), 742–744. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(77)90241-0

Watson, M. A. J. (1985). Higher-order effects in the vibration-rotation spectra of semirigid molecules. Molecular Spectroscopy: Modern Research, 3, 1.

Zar, J. H. (1984). Biostatistical Analysis. Prentice-Hall.

 

Lähdeviitteet tekstissä, esimerkkejä soveltaen APA 7 -viittaustyyliä

Yksi tekijä

  • (Heikkinen 2024, 110)

Kaksi tekijää

  • (Heikkinen & Hiidenmaa 2024, 110)

Kolme tai enemmän

  • (Heikkinen ym., 2024, 110)

Jos kirjoittaja ei ole tiedossa, käytä instituution nimeä tai lähteen otsikkoa.

  • Ensimmäisen kerran: (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos  [THL], 2024) 
  • Jatkossa: (THL, 2024)

Kun lainaus ulottuu yhteen virkkeeseen, pisteen paikka sulkujen jälkeen, viitteellä ei ole omaa pistettä.

  • Lause, jossa lähteeseen viitataan (Niiniluoto 2022, 187).

Kun lainaus ulottuu useampaan kuin yhteen virkkeeseen, viite saa oman pisteensä.

  • Lauseet, joissa lähteisiin viitataan. (Niiniluoto 2022, 187.)

(Yliopistolaki 2009/558 § 2)

Yliopistolaissa (2009/558) 2. §:ssä – –

  • Oikeustietessä katso Viittaaminen kotimaisissa oikeustieteellisissä julkaisuissa -ohje.

Laitisen (2010, 63) mukaan Mason (2002)

  • Periaate on, että tutkielmissa käytetään vain ensikäden eli alkuperäislähteitä
  • Jos et saa alkuperäistä lähdettä käyttöösi, mutta asian poisjättäminen olisi merkittävä puute työsi kannalta, viittaa alkuperäiseen lähteeseen tekstissä, mutta merkitse lähdeluetteloon vain se lähde, jota olet itse käyttänyt.

Viitteidenhallintaohjelman valinta

Viitteidenhallintaohjelmalla voi

  • tallentaa eri tietokannoista löydetyt viitetiedot omaan henkilökohtaiseen tietokantaan
  • muotoilla automaattisesti lähdeluettelon ja tekstin sisäiset viitteet monien eri säännöstön mukaan

Viitteidenhallintaohjelma nopeuttaa oleellisesti tutkimuksen tekoa, koska aikaa vievät lähdeluettelot syntyvät hetkessä, viitemerkinnät tekstin joukossa ja uudelleenmuotoilut eri käyttötarkoituksiin ovat yksinkertaisia. Viitteidenhallintaohjelma kannattaa ottaa käyttöön heti tiedonhaun alussa ja siirtää sinne tiedonhaun edetessä löydetyt, relevantit viitteet. Viitteitä voi järjestellä kansioihin käyttötarkoituksen mukaan. Myöhemmin voi halutessaan poistaa tarpeettomia, esim. kaksoiskappaleita.

Viitteiden hallintaan on käytettävissä useita erilaisia ohjelmia. Useita vuosia Lapin yliopistossa käytössä olleen RefWorks-viitteidenhallintaohjelman käyttöoikeus loppui Lapin yliopistossa 31.3.2022 sopimusoikeudellisista syistä. RefWorksin sijasta voit ottaa käyttöön esim. Mendeley-ohjelman

Mendeley viitteidenhallinta

Mendeley viitteidenhallintaohjelma on vapaasti verkossa ja sitä voi käyttää sekä nettiselaimen että omalle koneelle asennettavan käyttöliittymän kautta.

Tee itsellesi Mendeley-tili, katso ohje

Muita viitteidenhallintaohjelmia