Asiantuntijatyö on välillä abstraktia; teet päivät pitkät työtä aivot sauhuten, mutta käteen ei jää mitään näkyvää. Usein myös oma asiantuntijuus on niin jokapäiväistä ja olennainen osa työminää, ettei sitä enää pidä erityistaitona. Olenkin onnekas, kun omaan työnkuvaani kuuluu tehtäviä, jotka vahvistavat oman työn merkityksellisyyttä. Tiedonhaun ohjaus on yksi tärkeimpiä.
Me kirjastossa tarjoamme tiedonhaun ohjausta sitä tarvitseville. Opiskelija ottaa usein yhteyttä kirjastoon siinä vaiheessa, kun työn alla on opinnäytetyö tai muu suunnitelmallista tiedonhakua vaativa tehtävä. Tiedonhaun ohjaus on konkreettista ongelmanratkontaa: pureudumme ohjattavan ongelmiin ja etsimme yhdessä työkaluja niiden ratkomiseen. Palaute on yleensä välitön.
Minulle ohjaajana tiedonhaun ohjaus on oppimistilanne. Uteliaana ihmisenä tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan tutustua tutkimusaiheiden laajaan kirjoon. Aiheet vaihtuvat ohjauskerrasta toiseen. Jokaisella ohjauskerralla opin taas jotain uutta maailmasta; ajankohtaisia teemoja, uusia näkökulmia tuttuun asiaan, täysin yli ymmärryksen meneviä aiheita, iloisia yllätyksiä: onpa mahtavaa, että tällaistakin tutkitaan!
Ohjaustilanne voi olla myös aika kuumottava: hyppäät keskelle täysin vierasta aihetta ja joudut paljastamaan toiselle tietämättömyytesi. Ohjaustilanteen alkuhaastatteluun voi kulua pitkä tovi, kun yritän päästä kärryille ohjattavan aiheesta ja tiedontarpeesta. Mutta ehkä siinä onkin homman pihvi: kun ohjattava kuvailee aihetta ja pohtii omaa tiedontarvettaan, prosessin tuloksena ulos pullahtaa toimivia hakusanoja, keskeisiä teemoja ja sopivia lähteiden valintakriteereitä. Heureka!
Kuva: Heidi Minkkinen
On huikaisevan hieno tunne, kun voi auttaa toista ihmistä eteenpäin. Ohjauksen lomassa myös omat taidot tulevat näkyväksi: hitsit, minähän osaan jotain erityistä! Aina ohjauksella ei ole näin onnellinen loppu. Välillä joudun kohtaamaan oman rajallisuuteni; toimivia hakusanoja ei vain löydy ja hakukanavat tuottavat surkeita tuloksia. Tunnen pettymystä ja olen harmissani, kun en osaa auttaa opiskelijaa eteenpäin. Yllättäen minun hapuiluni voi olla umpikujassa tahkoavalle opiskelijalle pelastava oljenkorsi; tiedonhaun ongelmat eivät johdukaan omasta osaamattomuudesta vaan me kaikki painimme samojen kysymysten äärellä. Se rohkaisee.
Ohjauksessa täytyy myös tunnistaa auttamisen rajat - eipä ole helppoa sekään. Pitää malttaa mielensä ja antaa opiskelijalle tilaa oppimiselle. Ei saa etsiä tai valita tietoa valmiiksi, se on opiskelijan tehtävä ja osa oppimisprosessia. Minun roolini on vain olla hetken tukena ja pitää näppini irti lopputuloksesta.
Ohjauksen lomassa puhe kääntyy usein myös tunteisiin ja tuntemuksiin. Niin, emme tee töitä tai opiskele tunnetyhjiössä. Siinä tiedonhaun tiimellyksessä tulevat luontevasti esiin epävarmuudet, onnistumisen elämykset, pään sisäinen kaaos, väsymys, innostus. Ja empatia, tässä työssä se on elinehto.
Yhtä kaikki, oman työni merkittävimmät hetket ovat yhtä aikaa suolaisia ja makeita. Ne löytyvät niistä tilanteista, kun ollaan oppimisen ja tutkimisen ytimessä ihmettelemässä maailmaa yhdessä toisten kanssa.
Annamari Pudas, tietoasiantuntija
annamari.pudas@ulapland.fi
p: 040 575 0937
0 Kommentit.